Pyöräily koukutti tapojärveläiset

Tapojärvi työhyvinvointi, työsuhdepolkupyörät
Toukokuussa 2024 Tapojärvi otti käyttöön työsuhdepolkupyöräedun.

Elokuun puoleen väliin mennessä 159 työntekijää oli käyttänyt etua. Tapojärven Suomen työmailta on kuulunut huhuja, että into pyöräilyyn on lisääntynyt vähän kaikkialla.

– Kaikki liikkuminen on työnantajan näkökulmasta erittäin positiivinen asia, oli sitten kyseessä arki-, hyöty- tai tavoitteellinen liikunta.  On hienoa, että nyt mahdollistettu pyöräetu on otettu laajasti käyttöön, hallintojohtaja Janne Alatalo sanoo.

9000 kilometriä vuodessa

Tapojärvellä 13 vuotta koneenkuljettaja työskennellyt torniolainen Antti Posti on jo kymmenen vuoden ajan kulkenut kaikki työmatkat pyörällä. Kotoa tehtaan portille tulee matkaa 8,5 kilometriä. Kolmessa kuukaudessa mittarissa on pelkästään työmatka-ajoja tuhat kilometriä.
– Tähän mennessä mittariin on kertynyt 5 500 kilometriä. Parhaana vuonna taulussa on ollut 9 200 kilometriä.
Posti innostui pyöräilystä, kun muutti Tornioon. Silloin mies painoi 125 kiloa. Nyt vaaka näyttää 40 kiloa vähemmän.
– Ajattelin, että kun on ylipainoa, niin pyöräily olisi mukavampi harrastus. Pyöräillessä ei tunne sellaista tuskaa kuin juostessa, kun maha on tiellä. Toki alussa pyöräilykin tuntui työläältä, mutta pikkuhiljaa siihen tottui. Sitten tuntui, ettei kymppi tunnu miltään, eikä toinenkaan. Nyt poljen jo maratonmatkoja.
Posti täyttää marraskuussa 63 vuotta.
– Minua ei väsytä ja jaksaminen on huippuluokkaa. Lisäksi lihaskunto on hyvää. On kevyttä nousta koneen rattiin. Koneiden ergonomia on kehittynyt hurjasti niistä ajoista kuin aloitin urani. Työssä ei tule paikat kipeäksi, mies tuumii.
Hyvä työkyky on Postille tärkeä asia. Hän uskoo, että siitä hyötyy sekä yritys että työntekijä. Ja kukapa muu siitä työkyvystä lopulta huolehtii kuin työntekijä itse.
– Talvella, jos sää ja keli on kunnossa, lähden pyöräilyn sijasta hiihtämään. Sunnuntaisin käyn spinningissä. Näin kesäisin tulee pyöräiltyä aika paljon muuallakin kuin töissä ja vaimo joskus ruukaakin kysyä, että onko se aina pakko lähteä, mies naurahtaa.

Työkykymittarit vihreällä

Tapojärvi innostaa työntekijöitään liikkumaan ja pitämään yllä hyvää työkykyä. Polkupyöräedun lisäksi yritys tarjoaa Smartum liikunta- ja hyvinvointiedun sekä kannustaa testaamaan kuntoaan Tapojärvi Cooperissa.
Satsaukset työntekijöiden liikuntaetuihin ja ergonomiaan näkyvät työkykymittareissa monella tapaa: Tapojärvi Oy:n sairauspoissaoloprosentti on 3,4 %. Vuoden 2023 aikana ei tehty yhtään ammattitautipäätöstä. Yrityksen eläkevakuutusmaksuluokka on 2. Eläkemaksuluokkaan vaikuttaa myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet, jotka nostavat eläkemaksuluokkaa (luokat 1-11.)
– En olisi ollut konehommissa Tapojärvellä näin pitkään, jos täällä ei olisi hyvä olla. Ja meinaan olla loppuun asti. Firmassa on asiat kunnossa ja se mikä ei ole, se laitetaan kuntoon. Turvallisuusasioissa ollaan erityisen tarkkoja, Posti mainitsee.
Tapojärvi Cooper juostaan syksyisin. Nähdäänkö Antti Posti juoksuradalla?
– Vuosittain olen 200 euron bonuksen käynyt hakemassa ja parhaillaan olen saanut 300 euroa. Huipputulos on kuitenkin jäänyt aina saavuttamatta. Taidan tänä vuonna jättää juoksun väliin, kun en vaan tykkää siitä.

Jaa somessa

Select Your Language

Hae sivustolta

Tapojärvi - Juhlalogo 2025