Korjaamo toimii kohtaamispaikkana, jossa nuoret voivat käydä korjailemassa omia kulkuvälineitään, nähdä kavereita ja viettää aikaa yhdessä. Sen on tarkoitus olla turvallinen kohtaamispaikka nuorille, koska siellä on aina aikuinen paikalla Pajalan nuorisotyöstä.
Nuorisotyön ohjaajilta löytyy osaamista korjailuhommista, joten nuorille tarjoutuu mahdollisuus aloittaa korjailuharrastus aivan alusta tai kehittyä tutun harrastuksen parissa. Nuorisotyön ohjaajat ottavat uuden korjaamon avaamisen ilolla vastaan, koska sille on ollut kysyntää jo pitkän aikaa. ”Tällaista olisi kaivattu jo minun nuoruudessani” toteaa korjaamolla yhtenä ohjaajista toimiva Fredrik Jonsson.
Pajalan nuorisotyön puheenjohtaja Dennis Eneslätt toimi korjaamoprojektin eteenpäin vievänä voimana, ja on nyt yksi ohjaajista korjaamolla. Idea korjaamon perustamiseen lähti Pajalassa aiemmin käydystä kiivaasta keskustelusta nuorten a-traktori ajelusta.
Korjaamon avajaistilaisuus kokosi yhteen ryhmän nuoria, joista innokkaimmat aloittivat korjailuhommat heti. Kiinnostusta oppia huoltamaan ja korjaamaan omia menopelejä selvästi on. Osa nuorista ovat jo kokeneita korjaajia, sillä aiemmin he ovat tehneet korjaustöitä kotona vanhempiensa autotallissa. Uusi korjaamo kannustaa jatkamaan harrastusta, koska tilat ovat suuremmat isommille töille ja työkaluja on laajempi valikoima kuin kotikorjaamolla.
Korjaamolla ei ole varsinaisia aukioloaikoja, vaan se pidetään auki silloin, kun joku aikuinen pääsee paikalle. Vapaat aukioloajat mahdollistavat korjaushommat tarpeen mukaan: korjaamoporukalla on oma Snapchat-ryhmä, jossa nuorisotyön ohjaajat ja nuoret pitävät yhteyttä toisiinsa ja sopivat näkemiset. Dennis Eneslättin ja Fredrik Jonssonin mukaan tämä on toimiva tapa pitää yhteyttä nuoriin ja pitää korjaamoa auki joustavasti.
Pajalan kunnan hallituksen puheenjohtaja Birgitta Rantatalon mukaan lahjoituksesta on ollut iso apu kunnalle, sillä heillä on nyt laajemmin mahdollisuuksia tukea lasten ja nuorten harrastamista alueella. Rantatalo toivoo, että nuorisotoiminta saa herätettyä nuorissa kotiseuturakkautta, jotta heille heräisi kiinnostus palata takaisin Pajalaan vielä opiskeluidenkin jälkeen.
Korjaamolle osoitettu tuki oli puolet joka vuosi jaettavasta joululahjalahjoituksesta Tapojärven toimipaikkojen lasten ja nuorten hyväksi. Toinen osa lahjoituksesta jaettiin kunnan toimesta Pajalan kyläyhdistyksille, jotka ovat myös tärkeässä roolissa järjestämässä urheilutoimintaa lapsille ja nuorille alueella.
