Tapojärven kehitystiimi kokoontui pääkonttorille Tornioon karsimaan Innovation Challenge-kilpailun innovaatioista potentiaalisimmat jatkoon.
Innovaatiokisan yhteistyökumppani, EIT RawMaterials, suoritti alustavan karsinnan Tapojärvi Innovation Challengeen saapuneista 37 hakemuksesta. Hakemuksia saapui Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Afrikan alueilta.
EIT RawMaterialsin karsinnasta jatkoon pääsi 18 tiimiä, joiden ideaehdotuksiin Tapojärven kehitystiimi pääsi tutustumaan.
— Tänä vuonna ideat ovat aiempiin vuosiin nähden rohkeampia. Uutuusarvo nousee esiin yhdistävänä tekijänä ideaehdotuksissa, kuvailee Tapojärvi Oy:n innovaatiojohtaja Seppo Ahola tämän vuoden hakemuksia.
Kehitystiimi arvioi ideat ja valitsi jatkoon menijät.
— Jatkoon menijöiden arvioinnissa käytettiin neljää arviointikriteeriä: idean toteutettavuus, uutuusarvo, liiketoimintapotentiaali ja kannattavuus sekä ympäristölliset näkökulmat. Jokainen idea pisteytettiin näiden kriteerien osalta, ja eniten pisteitä keränneet ideat menivät jatkoon, kertoo Ahola.
Kilpailun seuraavaan vaiheeseen, online-pitchaukseen, valikoitui kahdeksan tiimiä.
— Seuraavaksi kaikki arvioidut tiimit saavat palautteen ideoistaan. Lisäksi jatkoon menevät tiimit saavat palautteen ohella myös tarkentavia kysymyksiä ideaehdotuksiinsa liittyen. Näin he voivat valmistautua pitchaukseen paremmin, täsmentää Ahola.
Myös EIT RawMaterials järjestää jatkoon päässeille tiimeille webinaarin, jossa he saavat ohjausta ja vinkkejä pitchaukseen valmistautumiseen.
Pitchaus järjestetään toukokuun lopulla, jonka jälkeen valitaan finalistit. Kilpailu huipentuu 27.lokakuuta, jolloin finalistit kokoontuvat Kemin Lumilinnaan esittämään ideansa liveyleisön ja tuomariston edessä.
