Kevitsan avolouhoksella maisema muuttuu koneiden tahdissa. Tapojärvi Oy:n väki huolehtii, että sivukivi liikkuu tehokkaasti ja turvallisesti. Työmaan arkeen kuuluu myös raikas tuulahdus uutta sukupolvea: Aatu Leinonen (20 v.), Iikka Lehtola (19 v.) ja Eero Merenkukka (19 v.) ovat työmaan nuorimpia kuljettajia ja ovat varmalla otteellaan nopeasti osoittaneet, että hommat hoituvat.
Eero ja Iikka valmistuivat Sodankylän ammattikoulusta maanrakennuskoneenkuljettajiksi keväällä 2025 ja siirtyivät nopeasti koulun penkiltä työelämään. Aatu tuli Tapojärvelle helmikuussa 2025 yrityksestä, jolle Tapojärvi tekee urakointia. Haastatteluhetkellä Eero ja Iikka ovat suorittamassa asepalvelustaan.
– Koneiden kanssa tekeminen on ollut aina lähellä sydäntä. Se mikä pärisee, se kiinnostaa, naurahtaa Aatu, jonka kiinnostus koneita kohtaan todella kuuluu hänen innostusta pirskahtelevassa äänessään.
Työ Kevitsassa pyörii vuororytmissä: viikko yövuoroa, viikko vapaata ja viikko päivävuoroa. Vuorot ovat 12-tuntisia ja viikon viimeinen päivä kahdeksan tuntia. Työpäivä alkaa klo 6.00, ja taukoja pidetään kolmen tunnin välein – mukaan lukien 30 minuutin ruokatauko.
– Me ajetaan sivukiveä allaspenkalle ja levitetään se tripla seiska -pillarilla. Joskus malmia ajetaan murskalle Hd 605 Komatsuilla, Aatu kertoo hommien vaihtelevuudesta.
Nuorille on erityisen tärkeää se, että töihin on oikeasti mukava tulla. Aatukin on viihtynyt hyvin.
– Meillä on tosi hyvä työporukka. On huumoria ja kaikki puhaltaa yhteen hiileen.
Erityiskiitosta saa myös esihenkilö Ilmari Antinjuntti.
– Ilmari on aivan huippu. Kannustaa, heittää vitsiä ja on osa porukkaa. Oon ollut monessa paikassa töissä, mutta missään ei ole ollut tällaista, kehuu Aatu.
Tapojärvellä arvostetaan selkeitä toimintatapoja, säntillisyyttä ja aitoa yhteishenkeä. Työmaalla ollaan yksi porukka, jossa jokainen voi luottaa saavansa tukea ja neuvoa. Työn tekeminen on sujuvaa ja turvallista, kun pelisäännöt ovat selvät ja vastuu jaetaan tasaisesti.
Nuorillekin on tärkeää se, että työmaalla ollaan aidosti samaa porukkaa. Tiivis yhteistyö ja tunne yhteenkuuluvuudesta näkyvät jokapäiväisessä tekemisessä, apua saa aina tarvittaessa, ja ilmapiiri on avoin ja kannustava.
– Tässä hommassa oppii parhaiten tekemällä. Se pitää vaan sanoa suoraan niille nuorille, jotka tätä alaa miettivät: jos oot täysi-ikäinen ja haluat tehdä töitä, niin tänne vaan. Ei tarvi olla valmis, täällä opetetaan, Aatu tiivistää.
Tapojärvellä työhön perehdytetään huolellisesti ja osaaminen varmistetaan aina ennen mihin tahansa tehtäviin siirtymistä. Yrityksellä on omat sisäiset koulutusmallinsa, joiden avulla varmistetaan, että jokainen tuntee turvallisuusohjeet, toimintatavat ja vastuut ennen kentälle siirtymistä.
Tapojärvi Oy panostaa pitkäjänteisesti siihen, että nuorille tarjotaan mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään ja rakentaa osaamistaan käytännön kautta. Kevitsan työmaa on hyvä esimerkki siitä, miten vastuullisuus ja nuoriin luottaminen kulkevat käsi kädessä.
– Meillä on selkeä tahtotila tukea nuorten ammatillista kasvua ja tarjota heille mahdollisuus rakentaa uraa meidän mukana, Tapojärven HR-osastolta kerrotaan.
Aatu, Iikka ja Eero ovat tästä erinomainen esimerkki, he ovat ottaneet paikkansa, tehneet työnsä ja osoittaneet, että osaaminen ei kysy ikää vaan asennetta.
Aatu näkee tulevaisuutensa Tapojärvellä myös pidemmällä aikavälillä.
-Jaa viiden vuoden päästä. Olen toivottavasti yhä edelleen Tapojärvellä, ehkä hakeudun lastarin hommiin tai panostus kiinnostaisi myös sitten jossain vaiheessa, kun elämäntilanne sallii opiskelemisen, Aatu pohtii tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Me Tapojärvellä toivotamme uudet tekijät lämpimästi tervetulleiksi mukaan, meillä pääsee rakentamaan sekä omaa osaamistaan että yhteistä tulevaisuutta. Uusia tekijöitä rekrytoidaan koko ajan. Katso kaikki avoimet työpaikkamme täältä.
Tapojärvi on suomalainen perheomisteinen yritys, joka on tarjonnut ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluita lähes 70 vuoden ajan.
Työntekijöitä: 1006
Toimipisteitä: 15, neljässä maassa
Toimialat: Kaivospalvelut, teollinen kiertotalous, tutkimus- ja kehitystoiminta
Tytäryhtiöt: Hannukainen Mining Oy, Tapojärvi Sverige AB, Tapojarvi Italia S.r.l. ja Tapojarvi Hellas M.I.K.E.
Hannukainen Mining Oy keskittyy kolarin vanhan kaivoksen uudelleen avaamiseen. Ruotsissa ja Kreikassa toiminta keskittyy pääasiassa kaivospalveluihin sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan. Italiassa yhtiöllä on tehdaspalveluihin, kiertotalouteen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyvää toimintaa.
Työmaat: Kemi, Kevitsa, Kittilä, Pajala, Siilinjärvi, Skouries, Terni ja Tornio.
