Teollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen on noussut Euroopan vihreän siirtymän ytimeen. Kysymys on raaka-aineomavaraisuudesta.
– Materiaalien, erityisesti kriittisten raaka-aineiden, tarve kasvaa niin nopeasti, ettei Euroopan oma tuotanto pysy perässä, sanoo EIT RawMaterialsin Business Development Manager Mikko Korhonen.
Hän painottaa, että teollisuuden sivuvirtoja on tarkasteltava hyvin laajasti, jos halutaan saavuttaa EU:n kiertotalous- ja autonomiatavoitteet.
– Ratkaisuja on etsittävä sekä teknologian että osaamisen kautta. Yritysten, tutkimuksen ja opiskelijoiden yhteinen, avoin ideointi on yksi keino vauhdittaa muutosta.
Tapojärven neljättä kertaa järjestämä Innovation Challenge on kasvanut kansainväliseksi ohjelmaksi, johon osallistuu kymmeniä opiskelijatiimejä eri puolilta Eurooppaa. Kuluneen vuoden aikana opiskelijoiden luomia kiertotalousinnovaatioita on kehitetty yhdessä Tapojärven myynti- ja kehitystiimin kanssa. Matkan varrella finaaliin on karsiutunut neljä tiimiä, jotka esittelevät innovaationsa tänään.
ECHRO-tiimi kehittää kaksivaikutteista prosessia, joka erottaa ruostumattoman teräksen kuonasta korkealaatuista kromia ja muuntaa jäljelle jäävän materiaalin hiilidioksidia pysyvästi sitovaksi tuotteeksi. Ratkaisu vähentää sekä metallihävikkiä että päästöjä.
GeoCura luo betonin vallankumouksen
valmistamalla geopolymeeripohjaista itsekorjautuvaa betonia kaivosjätteestä. Materiaalissa hyödynnetään kuparikaivosten rikastushiekkaa ja lentotuhkaa sementin sijaan, mikä voi vähentää sementtituotannon CO₂-päästöjä jopa 80 prosenttia.
Kaabricks valmistaa tiiliä ja paneeleita täysin kierrätysmateriaaleista yhdistäen tekstiiliteollisuuden ylijäämän ja kaivosteollisuuden sivukivet. Tuotanto ei vaadi polttoa eikä sementtiä, mikä tekee siitä energiatehokkaan ja edullisen vaihtoehdon perinteisille rakennusmateriaaleille.
RecyGeo-tiimi kehittää paloturvallista ja lämpöä eristävää pinnoitetta, joka valmistetaan paperi- ja kaivosteollisuuden sivuvirroista. Pinnoite vähentää rakennusten energiankulutusta ja tarjoaa ympäristöystävällisen vaihtoehdon perinteisille kemiallisille palonsuoja-aineille.
– Tämä on meille tapa löytää ratkaisuja, joita emme itse välttämättä keksisi. Se on myös keino tuoda nuoret tekijät osaksi teollisuuden todellisuutta, kertoo Tapojärven vt. toimitusjohtaja Mari Pilventö.
Sekä EIT RawMaterials että Tapojärvi näkevät, että kiertotalous ei ole teollisuudelle enää valinnainen lisä, vaan tulevaisuuden elinehto.
– Meille kiertotalous on arkea, ei erillinen hanke. Vastuullisuus näkyy siinä, miten materiaali käsitellään ja mitä siitä syntyy seuraavaksi, Pilventö sanoo.
Korhosen mukaan myös Euroopan kilpailukyky nojaa jatkossa siihen, kuinka hyvin yritykset osaavat hyödyntää jätteitä ja sivuvirtoja uudessa muodossa.
– Kiertotalous ei ole kompromissi, vaan ratkaisu. Se on tapa säilyttää teollinen tuotanto Euroopassa.
Livestream: https://www.youtube.com/live/rxzuely2RP0
Innovaatiokilpailun finalistit:
Tuomarit:
Yhteistyössä: Tapojärvi ja EIT RawMaterials
