Ajankohtaista

Aleksandrosin tarina: kahden kulttuurin sillanrakentaja

Aleksandros Delhas muutti 12-vuotiaana perheensä kanssa Kreikasta Suomeen. Viime vuoden kesäkuussa hän palasi takaisin toiseen kotimaahansa aloittaessaan työnsä Skouriesin kaivoksella päivätyönjohtajana.

Tapojärven kiertotalouskilpailuun hakemuksia 35 maasta

Tapojärvi Innovation Challenge 2025 -kilpailun hakuvaihe on päättynyt. Kilpailuun rekisteröityi kaikkiaan 110 osallistujaa.

Tapojärvi panostaa työmaan läheisyyteen

Tapojärvi on toteuttanut kaksi rivitalohanketta työmaan läheisyyteen Siilinjärvellä. Asunnot on tarkoitettu työntekijöiden käyttöön pitkän urakkajakson ajaksi. Investoinnilla tavoitellaan parempaa työhyvinvointia ja arjen sujuvuutta.

Pajalassa avattiin uusi korjaamo paikallisille nuorille

Viime vuoden lopussa Tapojärvi lahjoitti Pajalan kunnalle 10 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Lahjoitetusta summasta puolet osoitettiin uuden nuorille suunnatun korjaamon varustamiseen, joka avattiin lauantaina 1.2. kaikkien Pajalan nuorten käyttöön.

Haemme työntekijöitä Kreikkaan!

Haemme kaivostyöntekijöitä, raskaan kaluston mekaanikkoja ja sähköasentajaa osaavaan tiimiimme maanalaiseen kaivokseen Kreikassa.

Tapojärvi Innovation Challenge 2025 alkaa nyt

Tapojärven 4. Innovation Challenge keskittyy kaivos-, teräs- ja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen

We Are Looking for a Technical Sales Engineer to Join Our Team in Italy

We are seeking a Technical Sales Engineer to join our team in Terni, Italy, and to contribute to R&D, sales, and the development of our TapoEko-products.

Tapojärvi tukee suomalaisia osaajia

Meiltä pohjoisen ihmisiltä vaaditaan hyvää ajotaitoa vaihtelevissa keliolosuhteissa, ja mestareilta tehokkuutta, taitoa ja turvallisuutta ralliradoilla.

Select Your Language

Hae sivustolta

Tapojärvi - Juhlalogo 2025