Hiilineutraalius ei synny puheilla vaan teoilla

Mari Pilventö: Kiertotalous ei ole meille trendi, vaan tapa tehdä teollisuutta ja tuottaa palveluita uudella tavalla ja vastuullisesti.

Tapojärvi täyttää maanantaina 27.10.2025 70 vuotta. Yritys on kasvanut yhden miehen toiminnasta yli tuhannen työntekijän kansainväliseksi konserniksi, jonka liiketoiminta perustuu kaivos- ja kiertotalouspalveluihin sekä teollisuuden raaka-aineiden kierrätykseen.

Tapojärvi on yksi harvoista suomalaisista teollisuusyrityksistä, joka on laajentunut lyhyessä ajassa useaan Euroopan maahan. Viime vuosien aikana konserni on kasvanut merkittävästi, ja sen tavoitteena on työllistää vuoden 2025 loppuun mennessä vielä useita kymmeniä työntekijää.

Yritystä johtaa nyt kolmas sukupolvi: toimitusjohtajana toimii Mari Pilventö, yhtiön perustajan Esko Tapojärven tyttären tytär.

Pilventö on vienyt Tapojärven kiertotalousosaamista kansainvälisille foorumeille ja esitellyt ratkaisuja, joissa neitseellisiä raaka-aineita voidaan korvata teollisuuden sivuvirroilla vähentäen päästöjä ja säästäen luonnonvaroja.

– Tapojärvi on kasvanut, koska olemme uskaltaneet uudistua. Kiertotalous ei ole meille trendi, vaan tapa tehdä teollisuutta ja tuottaa palveluita uudella tavalla ja vastuullisesti, Pilventö sanoo.

Tapojärvi järjestää syntymäpäivänään 27. lokakuuta 2025 Tapojärvi Innovation Challenge -kilpailun finaalin, joka kokoaa yhteen nuoret eurooppalaiset innovaattorit ja teollisuuden asiantuntijat.
Kilpailu on neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma, jossa etsitään uusia ratkaisuja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen ja kiertotalouden edistämiseen.

Opiskelijat innovoivat teollisuuden tulevaisuutta

Tapojärvi Innovation Challenge tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kehittää ideoita, joilla on todellinen vaikutus teollisuuden kestävyyteen.
Tänä vuonna finaaliin on valittu neljä eurooppalaista finalistitiimiä, joiden innovaatiot edustavat kiertotalouden kärkihankkeita:

  • ECHRO – muuttaa ruostumattoman teräksen kuonan arvokkaaksi kromiksi ja pysyväksi hiilinieluksi.
  • GeoCura – kehittää itsekorjaantuvaa geopolymeeribetoniratkaisua, joka hyödyntää kaivosteollisuuden sivuvirtoja.
  • Kaabricks – valmistaa rakennustiiliä kokonaan kierrätetyistä jätevirroista, kuten kaivos- ja tekstiilijätteestä.
  • RecyGeo – tuottaa älykkään palosuojapinnoitteen teollisuuden jätteistä, yhdistäen eristys- ja kestävyysominaisuudet.

Palkintosummat ovat yhteensä 16 000 euroa, joista voittajatiimi saa 10 000 euroa sekä mahdollisuuden jatkaa innovaation tuotteistusta yhdessä Tapojärven kanssa. Kilpailu järjestetään yhteistyössä EIT RawMaterialsin kanssa, joka tukee eurooppalaista raaka-aine- ja kiertotalousinnovointia.

Tapojärvi Innovation Challenge 2025

  • Maanantai 27. lokakuuta 2025 klo 14, Kemin Lumilinna
  • Live Tapojärven YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/live/rxzuely2RP0
  • Pääpalkinto 10 000 €, palkintojen yhteisarvo 16 000 €
  • Yhteistyössä: EIT RawMaterials
Jaa somessa

Select Your Language

Hae sivustolta

Tapojärvi - Juhlalogo 2025