Mauri Kauppi: ”Hyvä idea ei yksin riitä”

Teollisuus, talous ja yhteiskunta kohtaavat Tapojärvi Innovation Challengessa

Viikon kuluttua nähdään Tapojärven Innovation Challenge 2025 -finaali, jossa opiskelijatiimit eri puolilta Eurooppaa tulevat esittelemään ratkaisujaan teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen.
Finaalissa nähdään neljä kansainvälistä tiimiä esittelemässä ratkaisunsa tuomaristolle ja yleisölle. Voittajatiimi palkitaan 10 000 euron rahapalkinnolla.

Kilpailun tuomaristo koostuu kokeneista teollisuuden, kaupallistamisen ja rahoituksen asiantuntijoista, joiden tehtävänä on arvioida ideoita sekä teknisestä, taloudellisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Tapahtuma järjestetään 27. lokakuuta 2025 kello 14 yhteistyössä EIT RawMaterialsin kanssa, ja se on osa Tapojärven 70-vuotisjuhlavuotta.

Kolme asiantuntijaa, kolme näkökulmaa

Tuomaristo arvioi tiimien ratkaisuja niiden innovatiivisuuden, teknisen toteutettavuuden, kiertotalousvaikutusten, taloudellisen potentiaalin sekä esitystavan perusteella.

Tuomariston muodostavat Mauri Kauppi, Timo Kurtti ja Roger Keisu. Heidän taustansa kattavat teollisen kiertotalouden kehitystyön, kansainvälisen liiketoiminnan sekä rahoitusalan strategisen osaamisen.

Mauri Kauppi, Tapojärven hallituksen jäsen, on toiminut useita vuosikymmeniä teollisuuden sivuvirtojen käsittelyn ja tuotteistamisen parissa. Hän painottaa, että kiertotalouden ratkaisuissa on tärkeää ymmärtää sekä ympäristön että tuotannon vaikutukset.
– Hyvä idea ei yksin riitä. On nähtävä, miten se istuu teollisuuden prosesseihin ja millaisia vaikutuksia sillä on kokonaisuuteen.

Outokummun Suomen yhtiöissä vuosikymmenien ajan eri tehtävissä työskennellyt Timo Kurtti tuo tuomaristoon kokemusta tuotannosta, kunnossapidosta, myynnistä sekä erilaisista laajennusprojekteista. Lisäksi hän on kouluttanut Total Productive Maintenance -menetelmiä (TPM).
– Teollisuus tarvitsee ratkaisuja ja out of box -ajattelua. Opiskelijoiden ideoissa näkyy usein rohkeus, jota tarvitaan, mutta on tärkeää arvioida myös käytännön toteutettavuutta, Kurtti toteaa.

Kolmas tuomari, Roger Keisu Ruotsista, on työskennellyt yli 40 vuotta rahoitusalalla eri pankeissa. Hän korostaa, että innovaatioiden taso ja niiden rahoitus ovat ratkaisevia tekijöitä kilpailukykyä mitattaessa.
– Innovaatioiden taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus on olennainen osa kestävyyttä. Hyvin suunniteltu idea voi luoda paitsi uusia markkinoita ja kannattavuutta myös uusia työpaikkoja, Keisu sanoo.

Yhteistyötä yli rajojen

Kilpailun kansainvälisen yhteistyön taustalla toimii EIT RawMaterials, Euroopan unionin innovaatioyhteisö, joka tukee vastuullisen raaka-aine- ja materiaalitalouden kehitystä.
EIT RawMaterials korostaa, että kilpailu antaa opiskelijoille mahdollisuuden ymmärtää teollisuuden todellisia tarpeita.

On tärkeää, ettei innovaatioita arvioida vain teknisinä ratkaisuina, vaan myös yhteiskunnallisina ja taloudellisina kokonaisuuksina.

– Tämä ei ole pelkkä ideakilpailu, vaan oppimisprosessi. Kun tuomaristossa on sekä teollisuuden että talouden osaajia, opiskelijat saavat realistisen kuvan siitä, mitä innovaation vieminen käytäntöön vaatii, Tapojärven kaupallinen johtaja Henri Pilventö kiteyttää.

Tapojärvi Innovation Challenge 2025

Tapojärvi Innovation Challenge on vuodesta 2019 järjestetty opiskelijakilpailu, joka yhdistää teollisuuden ja yliopistot kestävän kehityksen haasteiden äärelle. Kilpailu järjestetään nyt neljännen kerran.

Tämän vuoden teema keskittyy kaivos-, teräs- ja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen, ja kilpailu toteutetaan osana Tapojärven ja EIT RawMaterialsin yhteistyöohjelmaa.

Finaalia voi seurata livenä Tapojärven YouTube-kanavalla 27.10.2025 kello 14 alkaen.

Jaa somessa

Select Your Language

Hae sivustolta

Tapojärvi - Juhlalogo 2025