Julkaistu: lokakuu, 14, 2019

31. elokuuta oli kylmä ja tuulinen, mutta se ei Tapojärven työntekijöitä ja heidän perheitään haitannut. Päivän aikana perheet pääsivät tutustumaan Tapojärven eri toimipisteisiin ja Tapojärvi-yhtiön yrityksiin sekä hankkeisiin. Festivaalipaikalla nautittiin monipuolisista esityksistä ja kokeiltiin muun muassa kullanvaskausta. Hyvän ruoan ja kahvittelun kruunasi aito lappilainen jäätelö. 

Tapojärven perhepäivässä oli yhteensä 450 kävijää. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran.

– Tapahtuma sai niin hyvän vastaanoton, että tällaisia yhteisiä hetkiä tullaan järjestämään tulevaisuudessa lisääkin, operatiivinen johtaja Martti Kaikkonen lupasi päivän päätteeksi.