Tapojärven uusi louhintaurakka Sotkamo Silverin hopeakaivoksella on käynnistynyt tänään suunnitelmien mukaisesti.
Uusi sopimus allekirjoitettiin kesäkuussa. Sopimus on kolmivuotinen ja lisäksi Tapojärvellä on mahdollisuus kahteen optiovuoteen.
Tapojärven vastuulle kuuluvat maanalaisen kaivoksen louhinta-, lastaus- ja kuljetustyöt sekä malmin murskaus.
– Tavoite on alusta lähtien nolla tapaturmaa. Turvallisuus ohjaa kaikkea tekemistämme koko sopimuskauden ajan, Tapojärven kaivospalveluiden johtaja Anssi Rytkönen painottaa.
Maan alta avolouhokseen
Sotkamo Silverin hopeakaivos on maanalainen tuotantolaitos, joka tuottaa hopean lisäksi kultaa, sinkkiä ja lyijyä. Kaivoksen arvioitu jäljellä oleva elinikä on noin seitsemän vuotta, ja alueella työskentelee yhteensä noin 150 työntekijää ja urakoitsijaa.
Louhinta tapahtuu pääosin maanalaisessa kaivoksessa pitkittäisenä pengerlouhintana, ja louhokset täytetään louheella.
Osa malmista louhitaan kuitenkin avolouhoksesta, joka on aloitettu malmin pintapuhkeamasta. Avolouhintaa jatketaan, ja louhoksen lopullinen syvyys tulee olemaan noin 45 metriä.
– Uskomme, että Tapojärvi pystyy tarjoamaan meille tarvittavat resurssit ja osaamisen toimintamme pitkäjänteiseen kehittämiseen, Sotkamo Silverin toimitusjohtaja Mikko Jalasto toteaa yhtiön konsernitiedotteessa.
Sotkamo Silver lyhyesti
Tapojärvi on suomalainen perheyritys, joka tuottaa kaivospalveluita ja teollisen kiertotalouden ratkaisuja kaivos- ja prosessiteollisuudelle. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Italiassa ja Kreikassa ja työllistää yli tuhat alan ammattilaista. Tapojärven toiminnan ytimessä ovat turvallisuus, osaaminen, resurssitehokkuus ja asiakkaiden kilpailukykyä tukevat kestävät ratkaisut.
