Kun madridilainen opiskelijatiimi ReAct sai tietää Tapojärvi Innovation Challenge -kilpailusta, ei kukaan vielä arvannut, että se veisi heidät kolmeksi päiväksi pohjoiseen Suomeen ja lopulta koko kilpailun voittoon. Tiimiin kuuluivat Simon Coen, Gabriel Avila ja Juliette Bourden, jotka olivat aktiivisia jäseniä eurooppalaisessa innovaatioverkostossa ja opiskelivat kemiantekniikkaa.
– Ensin lähetimme ideamme Tapojärvelle. Jonkin ajan kuluttua saimme kutsun esitellä innovaatiotamme ryhmälle videoneuvottelussa. Sen jälkeen meidät kutsuttiin finaaliin. Meitä myös valmisteltiin ja sparrattiin esityksiä varten, Simon kertoo.
Kilpailun finaalimatka Suomeen kesti kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin Tapojärveen ja paikalliseen toimintaan, toisena päivänä järjestettiin itse kilpailu, ja kolmantena oli paluu kotiin.
Yksi hetki jäi erityisesti mieleen:
– Vierailimme Tapojärven toimipisteellä Torniossa, Outokummun tehtaan vieressä ja satoi lunta. Lähtiessämme Madridissa oli vielä täysi kesä, se oli unohtumaton hetki.
ReActin kilpailutyö keskittyi aktiivihiilen valmistukseen puujätteestä ja metsäteollisuuden lentotuhkasta. Aktiivihiiltä voidaan käyttää ilman ja veden puhdistamiseen, ja tiimin tavoitteena oli kehittää uusi tapa yhdistää kestävät raaka-aineet tehokkaaksi puhdistustuotteeksi.
Teknistä taustaa tai laboratorionäkökulmaa ei tiimillä vielä tuolloin juuri ollut. Lähestymistapa painottui enemmän kokonaisuuden hahmottamiseen ja liiketoiminnalliseen ajatteluun – ja juuri se saattoi olla ratkaisevaa:
– Ehkä voitimme siksi, että lähestyimme asiaa kokonaisvaltaisesti. Ymmärsimme, miksi idea voisi kiinnostaa markkinoita.
Sittemmin elämä vei tiimin jäseniä eri suuntiin. Opintojen päättäminen ja siirtyminen työelämään vei huomion ja energian, eikä innovaation kehittämistyölle enää ollut aikaa. Erityisesti laboratoriotyön, testaamisen ja kaupallistamisen vaatima aika tuntui lopulta liian suurelta investoinnilta, kun rinnalla kulki myös valmistuminen ja uuden työn alku.
– Kilpailuun osallistuminen ja voitto sai meidät ensimmäistä kertaa todella ymmärtämään, mitä innovaation kehittäminen vaatii. Se ei ole vain ideointia, vaan pitkä prosessi, joka edellyttää aikaa, kokeiluja ja sitoutumista. Moni asia, kuten testaamisen realiteetit tai kaupallistamisen askelmerkit, tulivat vastaan vasta käytännössä.
Vaikka innovaation kehitystyö ei alun jälkeen jatkunutkaan tuotteeksi asti, matka ei ollut turha. Kokemus jäi elämään.
Simon työskentelee nykyään metallien kierrätyksen parissa ja kokee, että kilpailu auttoi häntä ymmärtämään paremmin, miten ideasta voi lähteä rakentamaan jotain konkreettista.
Vaikka projektin kehitystyö jäi lopulta tauolle muiden elämänvaiheiden viedessä tilaa, ei yhteys Tapojärveen katkennut. Voiton jälkeen joukkueen jäsenet ja Tapojärven TKI-tiimi kokoontuivat tasaiseen tahtiin aiheen ympärillä, ja ajatustenvaihto jatkui pitkään – kunnes ajan ja resurssien rajallisuus tuli vastaan.
Kehittämistyön tauottua yhteys Tapojärveen jäi elämään, ja vuonna 2025 Simon palaa mukaan kilpailuun uudessa roolissa – hän juontaa Tapojärvi Innovation Challenge -tapahtuman finaalin.
Osana kilpailun valmisteluja Simon on jo ehtinyt tavata useita tämän vuoden finalistitiimien jäseniä. Osa osallistujista opiskelee tai on opiskellut samassa yliopistossa, jota Simon tiimeineen aikoinaan edusti. Näin ollen on ollut luontevaa, että Simon on päässyt jakamaan omia kokemuksiaan kilpailusta ja kannustamaan uusia osallistujia jo etukäteen.
– Olen vaikuttunut heidän valmistautumisestaan. Heidän ideansa ovat selvästi pidemmällä kuin meillä aikanaan.
Tapojärven Innovation Challenge ei ole pelkkä kilpailu – se on tilaisuus, jossa syntyy kohtaamisia, oivalluksia ja ehkä joskus jopa alkuja uusille urille tai innovaatioille.
– Tällaiset nuoret innovaattorit ovat tärkeä osa verkostoamme. Koskaan ei voi tietää, mistä ideasta syntyy jotain suurta ja kestävyyttä edistävää, Tapojärveltä todetaan.
Tapojärvi Innovation Challenge 2025 finaali järjestetään 27.10.
Tilaisuus järjestetään kutsuvierastilaisuutena Kemin Lumilinnalla ja striimataan kaikille avoimena Youtube-kanavallamme. Seuraa Tapojärven ja EIT RawMaterialsin kanavia ja pysy mukana tulevaisuuden ratkaisuissa.
Lue lisää kilpailusta täältä.
